sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Elämän pieniä nautintoja

Jännä etten aikaisemmin ole eksynyt tähän suloiseen blogiin. Se joka listaa arjen pieniä asioita, joista tulee hyvä mieli. Niitä ei aina huomaa eikä osaa arvostaa, sen huomaa kun selailee tuota blogia !

Poimin joitakin jotka sopii tähän päivään, joka on ollut äärimmäisen laiska sunnuntai. Ai niin, äänestämässä tosin kävin. (Ja miten kävikään, oikea ehdokas pääsi toiselle kierrokselle !)







Minut ainakin sai hyvälle tuulelle !

lauantai 21. tammikuuta 2012

Pöllöjä (taas)

Onko pöllöt jo _niin_ nähty, en tiedä, mutta ainakin itse jaksan niitä vielä katsella. Löysin Artnitista listauksen nimeltä 20 Cute & Beautiful Owl Illustrations ja ihastelin. Ah. Pari suosikkia:

Minun mieltymykset alkaa olla aika ennalta-arvattavia :D
Loput pöllöistä löytyy täältä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hämäystä

Olen ollut hiljaa. On täytynyt etsiä sitä oikeaa polkua jota kulkea näiden mielenkiinnon kohteiden ja käsitöiden ja muun tekemisen kanssa. Taidan olla vähän ailahtelevainen, sillä nyt into on tullut taas takaisin. Into suurinpiirtein kaikkeen. Eli loppujen lopuksi kuljen kuitenkin monta polkua samaan aikaan.

Kerrankin tapahtui niin päin, että olin alkamassa virkkaamaan mattoa kylpyhuoneeseen, kun päätinkin päivittää blogia. Olen mietiskellyt uusivani astiastoani, ostavani uusia lautasia ja muita ja vasaroimalla vanhat vaikka mosaiikkitarpeiksi. Opiskelijabudjetilla on vaan melko vaikea löytää sopivan hintaisia astioita. Eikä löytynyt vieläkään, mutta ainahan voi haaveilla (lottovoitosta). Mutta jotain aika kaunista löysin...



Ötököitä ja lintuja ja muita otuksia. Lautasissa ja muissa astioissa. Luontopöhkönä ihmisenä haluaisin nämä kaikki omaan astiakaappiini !

Näiden ihanien astioiden luoja on lontoolainen Lou Rota, suunnittelija joka tekee keramiikan lisäksi myös huonekaluja. Hänen suunnittelemissaan esineissä päällimäisenä ideana on luonto ja intohimo varsinkin hyönteisiin yhdistettynä vahvaan vanhan ajan tuntuun. Astiat on tarkoitettu käyttöesineiksi, muttei välttämättä aivan jokapäiväiseen käyttöön. Nettisivuilla on oma kategoriansa koristeiksi tarkoitetuille vintagelautasille. Niistä muutama on suosikki tässä:




Kaikki kuvat täältä. Kannattaa käydä tutustumassa ! Nettikauppa toimii samassa osoitteessa, ja toimittavat Suomeenkin, apua.