keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kukkia, mielikuvituksellisin otsikko ikinä

Kokeilin kesäkuussa taitojani floristina hahaa, eli suunnittelin ja toteutin mummini 80-vuotisjuhliin kukka-asetelmat. Kukaksi valikoitui violetti-valkoiset eustomat (olen kuullut myös puhuttavan preeriaruususta). Koska haluttiin jotain vihreää ja siroa, käytin kukkien lisäksi lillukan varsia ja lehtiä. Ja edullisiahan ne oli myös, kävi vaan keräämässä metsästä niitä (:


Asetelmat tehtiin jalallisiin laseihin. Lasissa helmenharmaata koristehiekkaa ja sen alla kukkasieni, joka kostutettiin läpimäräksi ja kukkien varret pisteltiin sen jälkeen siihen kiinni. Piti mukavasti kukat ja varret oikeassa asennossa ja kaikkein tärkeintä, elossa koko päivän. 



Lasin ympärillä on helminauhaa (pyöreitä ja sydämenmuotoisia helmiä) + hopeista rautalankaa (kummatkin Tiimarista) toistensa ympäri kierrettyinä. Rautalankaa käytin sen takia, koska pelkkä helminauha ei pysynyt lasin ympärillä tarpeeksi tukevasti. 


Itsekehu tähän loppuun: minusta niistä tuli aika nättejä ! Kiitos kuuluu tietysti myös mm. tädilleni, joka kanssani oli näitä väkertämässä.

lauantai 13. elokuuta 2011

Ihan intsinä

Varmaan näyttää siltä että tämän blogin kirjoittaja kyllästyi ennenkuin ehti kunnolla aloittakaan, mutta haa! Asiaan on tulossa muutos (toivottavasti), nimittäin koulu alkoi ja heti ensimmäisenä sain etsiä työssäoppimispaikan. Kävin siis kysymässä Siilinjärven Käsityökeskuksesta että otatteko tämmöisen tunarin sinne niin ottihan ne ! Perjantaina oli ensimmäinen päivä, siitä tuloksena yksi väinämöispipo (kuvia sitten kun saan useamman valmiiksi) ja hajonnut ompelukone. Nyt varmaan ymmärrätte tuon tunarin :D Hyvä fiilis silti, aivan loistava paikka ! Ompelun ja suunnittelun lisäksi pääsen kokeilemaan kangaspuilla kutomista ja virkkaamista, varmasti muutakin. Käsitöitä tulee siis syntymään koska joudun tai oikeastaan saan niitä tehdä 8 tuntia päivässä. Mukavat 3,5 kuukautta siis tulossa (:


Life is good.